Hyvinvointirahaa tarjolla!

Kunnille on tarjolla vuoden 2023 alusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa. Rahaa tulee sen mukaan, miten aktiivisesti kunnat toimivat asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi myös soteuudistuksen jälkeen. Tulevalla valtuustokaudella tehtävä työ tulee siis vaikuttamaan suoraan rahoitukseen. 

Tätä lisäosaa, eli niin sanottua HYTE-kerrointa mitataan joka kunnalle samoilla, kunnan toimintaa kuvaavilla indikaattoreilla. Muutoksesta parempaan suuntaan palkitaan suuremmalla rahoituksella. Eli paremmin voiva kunta, enemmän rahaa! Mahtavaa, eikö? 

Prosessi-indikaattorit kertovat millaista kunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työ on. Nämä on nyt asetettu peruskouluille, liikunnalle ja kuntajohdolle. Kiintoisia ovat myös tulosindikaattorit, joilla seurataan millaisia muutoksia kunnan asukkaiden terveydessa ja hyvinvoinnissa on tapahtunut kahden vuoden kuluessa. Indikaattorit eivät ole pysyviä, jotta muutosta saadaan aikaan laaja-alaisesti.

Hyte-kerroin pähkinänkuoressa. Kuva THL.

Tykkään tästä mallista! Ei pakko vaan kannustin ja indikaattorit on asetettu siten, että niihin on todella mahdollista tehdä muutoksia. Edustettuina ovat eri ikäryhmät ja kunnat ovat keskenään samalla viivalla. 

Oi kunpa vain ehdolla olisi joku terveyden edistämisen ammattilainen, joka tarttuu tähän kuin sika limppuun. Eikun onhan. Minä.

Lisätietoa löytyy THL:n sivuilta ja indikaattoreista Sotkanetistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *